Onpas ollut paljon töitä tänään! nyt onneksi alkaa jo helpottaa. Tänään illalla mennään kaverin kanssa taas vähän liikkumaan ja tanssimaan.. Oon ollut niin ylpeä itsestäni kun olen vihdoin ja viimein alkanut taas harrastamaan jotain. Siitä tulee niin hyvä olo kun on tehnyt jotain oman hyvinvoinnin eteen. Vaikka viime aikoina ollaankin T:n kanssa syöty ehkä liiankin "hyvin", eli siis paljon epäterveellistä ruokaa. Miksi sen pitää vaan olla niin hyvää?

Asiasta kukkaruukkuun... Oon havainnut saavani päivittäin sellaisia kummia ahdistuskohtauksia. Alkaa yhtäkkiä ihan kauheat ja kummalliset ajatukset pörimään päässä. Ajattelen kuinka T jonain päivänä löytääkin jonkun kauniimman, hauskemman, upea hiuksisemman ja seksikkäämmän naisen ja jättää mut tuosta vaan. Tai että se pettää mua ja saan sen selville.. En mä sille itselleen ikinä noista ajatuksista kerro, koska tiedän ettei se todellakaan olisi viisasta. Mä kuitenkin luotan siihen ja tiedän että se kyllä puhuu mun kanssa jos ikinä jotain tuleekin. Ehkä tää kaikki johtuu siitä että oon niin monta kertaa menettänyt asioita ja ihmisiä jotka on muodostunut mulle todella rakkaiksi. On vaikea kuvitella, että tällä kertaa tämä rakas ihminen aikookin pysyä mun vierellä ikuisesti..

Mun elämä mullistui vuoden 2007 maaliskuussa. Tuolloin eräänä aurinkoisena maanantai-iltana löysimme isin kanssa mun isosiskon omasta kodistaan pois nukkuneena.. se oli aivan kamalaa.. poliisit joutuivat murtamaan oven auki, koska turvaketju oli päällä. Siitä pystyi jo arvaamaan mitä on tapahtunut ja miksi sisko ei ollut vastannut puhelimeen tai avannut ovea.. Seuraavat kuukaudet menivät jotenki sumussa. Ikävä oli järkyttävä. Vähän väliä tulee vieläkin kovia ikävä kohtauksia.. rintaa puristaa ja tuntuu ettei pysty hengittämään. En usko että ne ikinä loppuvat.. Sisko oli niin tärkeä mulle, hän oli tukipilarini. Tuntuu että mä en ilmeisesti ollut tarpeeksi hänen tukenaan koska hän teki noin rajun päätöksen... tiedän ettei itsensä syyttely auta, mutta en voi sille mitään. Mun vain olisi pitänyt tajuta!

Saman vuoden aikana tajusin myös ettei suhde exän kanssa johda mihinkään.. päätin että meidän on parempi erota ja muuttaa erilleen. Se oli samaa mieltä. Ero tapahtui ilman suuria riitoja ja olemme edelleen puheväleissä ja tavallaan ihan hyviä kavereitakin... En tosin pitkään aikaa ole kuullut siitä, mutta enpä ole mäkään ottanut yhteyttä. En kuitenkaan halua että exä katoaa elämästäni.  Se on ollut niin monessa mukana... mun elämän hankalissa käänteissä.. Arvostan sitä kun se jaksoi olla tukena.

Nyt mun elämässä on T. Ihana rakastava T. Ja mä pelkään hirveästi että mä itse kusen kaiken! toivottavasti en..